ostoskori tilausseuranta yhteystiedot toimitusehdot palaute tuotehaku tarjoukset etusivu

Langat ja muut villatuotteet

Tilalla myytävät langat on pääosin tuotettu omassa lampolassa ja teetetty langoiksi Pirtin kehräämössä. Lisäksi myymme Pirtin kehräämön tuotteita. Omat tuotteet tunnistaa Villa Laurila vyötteestä.

Laurilan lampaiden päätuote on niistä saatava upea villa. Lankamme on tehty yleensä 100% Kainuunharmaksen, Ahvenanmaanlampaan tai Suomenlampaan suloisen pehmoisista villoista.

Muilta tiloilta ostetuista puhdasrotuisten eläinten laadukkaista villoista maksamme tuottajalle paremman hinnan kuin kehräämöt. Toivomme näin kannustavamme lampureita tuottamaan parempaa kotimaista villaa ihaniin lankoihin.

Villat lajitellaan tilalla tarkoin ennen kehruuta ja lankoihimme on käytetty ainoastaan parhaita raaka-aineita.

Tuotteemme ovat täysin kotimaisia ja juuri sellaisia mistä vanhan kansan ihmiset usein haaveilevat: AITOJA villalankoja. Jokainen kehruuerä on uniikki (erien koko 20-40 kg).

Langat on varovasti pesty ja niissä on vielä luonnollista villarasvaa tallessa. Langat ovat miellyttäviä neuloa ja ne hylkivät likaa (+ vettä) aivan eri tavalla kuin voimakkaasti käsitellyt teollisuuslangat. Luonnollinen rasva tekee langasta erittäin kosteutta imevän ja helpon pestä.

Lankavyyhtien painot vaihtelevat, mutta käsityölankojen koko on noin 100 g. Kaikille langoillemme suositellaan varovaista käsinpesua huopuvuuden vuoksi.

Ostamalla näitä tuotteita tuet uhanalaisten lampaiden kasvatusta perinteisillä luonnonlaitumilla ja autat elävöittämään suomalaista maaseutua.

Ellet löydä valikoimistamme sinulle sopivaa tuotetta niin kysy sähköpostitse, josko sitä kuitenkin löytyisi kauppamme valikoimista :)

Nämä langat on rakkaudella suunniteltu omat korkealle asetetut laatukriteerit mielessä ja niiden alkuperä on täysin jäljitettävissä.

järjestä nimen | päivityksen | hinnan | alkuperäisen järjestyksen mukaan

100% kainuunharmas 140 tex*1

 

100% kainuunharmas 140 tex*1 | lisätiedot
Oman tilan uhanalaisten kainuunharmasten parhaista tummista villoista Pirtin kehräämössä teetettyä ihanan pehmeää ja ilmavaa yksisäikeistä käsityölankaa. Sis. lanoliinia.

 

5.90 €


100% kainuunharmas hahtuvakiekko

 

100% kainuunharmas hahtuvakiekko | lisätiedot
Uusi erä suloisen pehmeää kainuunharmaksen teetettyä kaksisäikeistä hahtuvaa. Sisältää lanoliinia.

Kahta eri sävyä, joista toinen on tummempaa (ja toinen reilusti vaaleampaa) kuin kuvan lanka. Vaalea sävy on luomulampaiden tuottamasta villasta.



 

6.00 €


100% suomenlammas 140 tex*4

 

100% suomenlammas 140 tex*4 | lisätiedot
Eri sävyisten hieman harmahtavanruskeiden suomenlampaiden villoista Pirtin kehräämössä teetetty käsityölanka. Kaksi eri vahvuutta - valitse mieleisesi!

Sisältää lanoliinia.



 

5.00 €
5.90 €


100% suomenlammas hahtuvakiekko

 

100% suomenlammas hahtuvakiekko | lisätiedot
Omasta suomenlampaan villasta Pirtin kehräämössä teetetty pehmoinen ja luonnollisen värinen hahtuva. Kivan vivahteikkaat värit!

Kaksisäikeinen. Sisältää lanoliinia.



 

5.00 €
5.50 €


100% suomenlammas luonnonmusta 140 tex 2/4

 

100% suomenlammas luonnonmusta 140 tex 2/4 | lisätiedot
Mustien suomenlampaiden villasta teetetty karstalanka. Väri taittuu hieman sekä ruskeaan että harmaaseen - eli ei ole pikimusta!



 

5.90 €


  

Ahvenanmaanlammas hahtuvalanka 285 tex*4 | lisätiedot
Valkeiden ahvenanmaanlampaiden villoista Pirtin kehräämössä teetetty luonnonvaalea hahtuvalanka. Ei niin pehmeä kuin suomenlammas - mutta kestävämpi.

Hahtuvalanka on nelinkertaisesti kerrattua hahtuvaa. Hahtuvalanka sopii erinomaisesti esimerkiksi lapasiin, pipoihin, tossuihin, huovutukseen yms. Lanka on paksua ja helppoa neuloa. Puikkokoko 5-6.

 

7.00 €
9.00 €


Alpakka- kainuunharmas

 

Alpakka- kainuunharmas | lisätiedot
Kotimainen harmaa alpakanvilla ja omat kainuunharmaan villat kokeilivat liittoa :o) Lanka on pitkistä kuiduista, joten oletettavasti melko kestävää. Langassa on alpakkaa n. 40% ja
kainuunharmaata n. 60%



 

12.00 €


Gotlannin turkislammas+ kainuunharmas

 

Gotlannin turkislammas+ kainuunharmas | lisätiedot
100 % kotimainen erikoislanka! Langassa noin 40 % gotin pitkäkuituista ja kiiltävää villaa. Loput saman tyyppistä pitkäkuituista kainuunharmaksen villaa. Kaunis tummempi harmaa sävy. Pehmeää.

Kolme eri vahvuutta. HUOM: Kaksisäikeinen on tehty löyhällä kierteellä, muut normaalikierteellä!



 

5.90 €


Kainuunharmas ohut sukkalanka

 

Kainuunharmas ohut sukkalanka | lisätiedot
Laurilan tilan uhanalaisten kainuunharmasten villoista Pirtin kehr��m�ll� teetetty ihanan ohut sukkalanka 140 tex *2 tai 4 . Sis�lt�� 15% nylonvahviketta. Vyyhdit vaaleampia kuin kuvassa!



 

5.90 €


  

Luonnonmustaa huovutusvillaa suomenlampaasta | lisätiedot
Väri taittuu vähän sekä ruskeaan että harmaaseen. Soveltuu myös kehruuseen. Kuva tulossa..... Mustista suomenlampaista.

 

2.00 €


Ohut suomenlammas hahtuvalanka 285 tex*2

 

Ohut suomenlammas hahtuvalanka 285 tex*2 | lisätiedot
Mustaa ja valkeaa - superpehmeää ja megaihanaa ohutta suomenlammas hahtuvalankaa. Tästä vaikka vauvalle jotain pehmoista nuttua ylle! 100% karitsanvillaa.



 

7.00 €


Ohut suomenlammas huivilanka 140 tex*1

 

Ohut suomenlammas huivilanka 140 tex*1 | lisätiedot
Aivan ihastuttavia pehmeitä ja tosi ohuita lankoja pehmeistä suomenlampaan villoista useassa eri värissä. Sisältävät reilusti karitsavillaa!

Pienet erät, joten loppuvat nopeasti.



 

5.00 €
5.90 €


Suomenlammas hahtuvalanka - luonnonmusta

 

Suomenlammas hahtuvalanka - luonnonmusta | lisätiedot
Mustien suomenlampaiden villoista teetettyä hahtuvalankaa. Sisältää lanoliinia. Vyyhtien koko vaihtelee.

Hahtuvalanka on nelinkertaisesti kerrattua hahtuvaa. Hahtuvalanka sopii erinomaisesti esimerkiksi lapasiin, pipoihin, tossuihin, huovutukseen yms. Lanka on paksua ja helppoa neuloa. Puikkokoko 5-6.

 

8.00 €
9.20 €


Suomenlammas sukkalanka

 

Suomenlammas sukkalanka | lisätiedot
Suomenlampaan villaa+ 15% nylonvahviketta.



 

5.90 €


Suomenlammas- karstattu topsi

 

Suomenlammas- karstattu topsi | lisätiedot
100% Suomenlampaan villoista Pirtin kehräämössä teetetty ihanan pehmoinen karstattu topsi neljässä eri värissä.

Ihanan pehmeitä. Pieni erä jokaista väriä!

Huomaa että vaaleanharmaa kainuunharmastopsi löytyy eri kohdasta :)



 

4.50 €


Tummanruskea suomenlammas hahtuvalanka

 

Tummanruskea suomenlammas hahtuvalanka | lisätiedot
Ihanista 100% suomenlampaan upean tummanruskeista villoista Pirtin kehräämöllä kehruutettu pehmoinen hahtuvalanka.

 

6.50 €


Vaaleanruskea alpakka-suomenlammas

 

Vaaleanruskea alpakka-suomenlammas | lisätiedot
Ihanan ohut ja pehmoinen 100% kotimainen alpakka-suomenlammas luksuslähilanka. Kumpaakin villaa on langassa noin 50/50% Kaksi eri vahvuutta - valitse itsellesi mieluisampi. Tätä et saa muualta!



 

12.00 €


Villakikkarat

 

Villakikkarat | lisätiedot
Ihania selkeitä villatapuleita seuraavissa väreissä: ruskea, harmaa (useita sävyä), valkea, musta ja tumman ruskea (haalistunut musta).

Soveltuu kehrääjän tai huovuttajan raaka-aineeksi.

HUOM! Kikkarat tuoksuvat lampaalle.

 

2.00 €
2.50 €


 Ostoskori

Villa Laurila, Soikkalantie 18, 52510 Hietanen, FINLAND
puh. 050-5949500, fax 015-151543, sähköpostiosoite aulimaija@laurilan.net
Viimeksi päivitetty 2010-09-07 14:05:42