Suomenvuohi - Yksilöllinen sarvipää

Siitoseläimet Viikin Fasu Peppi Laurilan Viola Laurilan Viivi

Vuohi on aina ollut maassamme melko harvinainen kotieläin ja kasvatus on keskittynyt lähinnä Satakuntaan, Pirkanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Ammoisina aikoina osattiin arvostaa vuohen äärimmäistä vaatimattomuutta, kestävyyttä ja niistä saatavien tuotteiden monipuolisuutta. 

Luonteeltaan vuohet ovat seurallisia, uteliaita ja kekseliäitä. Joskus jopa hieman ilkikurisia, mutta ainakin persoonallisia. Ne rakastavat kiipeilyä ja osaavat hakea ravintonsa jopa puiden oksistosta.

Äitivuohta kutsutaan kutuksi, isävuohta pukiksi ja lasta kiliksi. Suomenvuohen väritys vaihtelee valkoisesta harmaankirjavaan, mutta joukossa on myös kokoruskeita ja mustia yksilöitä. Vuohen tunnistaa pitkästä parrasta, joka kuuluu sekä kutun että pukin varustukseen. Suurimmalla osalla vuohista on sarvet, mutta myös luonnonnupoja syntyy melko paljon. 

Kuvassa: nupo Vilipukki, nupo Winski ja sarvipäinen Wilma kevättalvella 2004

Vuohen pääasiallinen tuote on maito ja kokoonsa nähden ne lypsävät paljon - parhaimmat jopa yli 5 kg päivässä. Kunnollisen vuohen tulisi antaa ainakin 2-3 litraa maitoa/pvä, joka onkin normaaliperheessä aivan riittävä määrä. Koostumuksensa puolesta vuohenmaito sopii lehmänmaitoa paremmin laktoosi-intolentarikoille ja maitoallergiasta kärsiville. Kutunmaidosta tehdään pääasiassa tuorejuustoa ja fetaa. 

Joillakin pientiloilla kasvatetaan ylimääräiset pikkupukit lihaksi. Vuohen liha on hieman riistan makuista ja vähärasvaista. Myös vuohen nahalla on suuri käyttöarvo, sillä siitä tehdään laadukkaita asusteita ja nahkoja käytetään mattojen tapaan. Vuohen vahvaa karvaa voidaan käyttää lujittamaan lampaanvillalankaa.

Vuohet ovat siistejä ja melko helppohoitoisia eläimiä. Suurinta päänvaivaa aiheuttaa aitaaminen ja korkeatuottoisen kutun ruokinta. Meillä aitaaminen on ratkaistu päästämällä vuohet vapaiksi :) Normaalirutiineihin kuuluu lypsyn ohella madotus, sorkkien vuoleminen ja karvapeitteen kunnosta huolehtiminen. Monet vuohet pitävät kampaamisesta jos ne on siihen kilistä asti totuteltu.

Periaatteessa vuohi on "köyhän miehen lehmä" joka tulee toimeen vaatimattomissakin olosuhteissa ja niukalla rehulla. Nykypäivän pitkälle jalostettu lypsykuttu on kuitenkin tarkka riittävästä ruokinnasta. Lemmikkivuohesta haaveilevan olisikin ehkä syytä harkita ensiksi hankkivansa kastraattipukki tai vaikkapa  heikkotuottoisemman kutun jälkeläinen.

Vapaana kuljeksiva vuohi on erittäin taitava löytämään itselleen riittävästi ruokaa ojanpientareilta, ojien varsilta, pieniltä mänenyppylöiltä ja ikävä kyllä emännän kasvimaalta tai kukkapenkistäkin. Vuohi pärjää karussa saaristossa ja sellaisilla tiloilla missä lypsylehmän pitäminen on lähes mahdotonta. Vuohi on moneen muuhun kotieläimeen verrattuna todella vähään tyytyväinen ja kestävä.

Ulkomuoto ja koko

Ulkomuodoltaan suomen vuohikanta on melkoisen sekalaista seurakuntaa sillä vuohia ei liiemmin ole jalostettu menneinä aikoina (eikä juuri nykyisinkään). Vuohissa on sekä sarvellisia että luonnon nupoja (=sarvettomia) yksilöitä.  Pukki voi myös olla sarveton - vaikka usein luullaankin toisin. Pukkien sarvet kasvavat suuremmiksi ja vahvemmiksi kuin kuttujen sarvet. Ne voivat olla joko melko pystyt tai  voimakkaasti ulospäin kääntyneet.

Myös parta kuuluu yhtälailla molemmille sukupuolille. Karvat saattavat olla lyhyet ja melko tuuheat tai sitten lähes maahan asti ulottuvat ja melko littanat. Talveksi vuohet kasvattavat tuuheamman turkin ja niihin tulee ihanan pehmoista alusvillaa, jonka voi halutessaan keväällä harjata talteen.

Suomenvuohen korvat ovat melko pienet ja liikkuvaiset. Suomenvuohen koko lienee noin neljänkymmenen kilon paikkeilla pukkien ollessa kuitenkin hieman suurempia ja painavampia.

Jalostus, kiima ja poikiminen

Vuohen päätarkoituksena on maidontuotanto, vaikka monet vuohet tätä nykyä päätyvätkin pelkiksi lemmikeiksi. Vuohien määrätietoisessa jalostuksessa huomiota kiinnitetään huomiota siihen, että ne polveutuvat mahdollisimman runsaslypsyisistä emista ja hyvistä pukeista. Myös pitkämaitoisuus, eläimen koko ja käytännöllinen utarerakenne otetaan siitoseläinten valinnassa tärkeinä seikkoina huomioon. Hyvärakenteinen vuohi on voimakas, syvä, suoraselkäinen, mahdollisimman leveä ja ryhdikkään näköinen.

Itse arvostan kutuissa mm. pitkämaitoisuutta, maidon korkeaa rasvapitoisuutta, nopealypsyisyyttä sekä hyvää utarerakennetta/riittävän pitkiä vetimiä. Myös rauhallinen luonne ja ystävällisyys ovat tärkeitä tekijöitä varsinkin kuttua lypsettäessä.

Laurilan Viiru (emä Wilma, isä Vili) oli ensimmäinen kilimme

Kutun tuottoisimmat vuodet sijoittuvat yleensä 2-5 poikimakerroille. Kuttu tekee normaalisti 1-3 kiliä - joskus jopa viisikin. Synnytys on yleensä nopea ja helppo. Laurilan kilit ovat aina syntyneet ilman synnytysapua. Kutut laitetaan viimeistään muutamaa päivää ennen poikimista omaan karsinaansa mikäli ne ovat ennen sitä asuneet yhteiskarsinassa.

Toisinaan äidit ja tyttäret tulevat toimeen myös kilistelyn jälkeen samassa karsinassa, mutta ikävän usein ne ovat melko sotaisan oloisia poijittuaan. Sarvelliset koukkivat sapeleillaan toisia mahan alle ja sarvettomat käyttelevät hampaitaan. Vapaana ollessaan ja suuressa karsinassa kutut pärjäävät kuitenkin mainiosti keskenään. 

Kutun kantoaika on 144-155 päivää. Alkavan poikimisen merkkeja ovat: levottomuus, pingoittuneet (ja punoittavat) utareet, pehmeät ja turvonneet ulkosynnyttimet, limavuoto, oudossa asennossa oleva häntä (sojottaa suorassa tai vähän kaarella) sekä syömättömyys.

Jälkeiset tulevat normaalisti 1-12 tuntia poikimisesta. Elleivät jälkeiset ole vuorokaudessa irronneet, on syytä soittaa eläinlääkäri paikalle. Monesti jälkeisten kiinni jäämisen syynä on seleenin puute, väärät kivennäiset tai liikunnan puute kantoaikana.

Kuttu poikii yleensä kaksi kiliä, jotka jo muutaman tunnin ikäisena touhuvat karsinassa puhtaina ja terhakkaan näköisinä. Avustajan tehtävänä on huolehtiä, että pikkuiset saavat ternimaidon emoltaan mahdollisimman pian synnyttyään. Maidonmuodostus alkaa heti poikimisen jälkeen ja kutunomistajan on huolehdittava siitä että utareet tyhjennetään säännöllisesti mikäli kilit eivät pysty juomaan kaikkea maitoa. Muutaman viikon päästä poikimisesta kuttu on jo korkeimmassa päivätuotoksessaan.  

Kutun ruokinta

Vuohi on märehtijä, joka tarvitsee monipuolista ja hyvälaatuista rehua. Kutun ravinnontarve vaihtelee tuotantovaiheen mukaisesti. Vuohi tarvitsee ravintoa sekä elatukseen että maidontuotantoon. Tiineenä olessaan lisäksi myös sikiön tai sikiöiden kasvuun. Hyvä vuohi lypsää lihoistaan ellei sitä osata ruokkia sen tarpeiden mukaisesti.

Tunnutuskaudella kuttujen väkirehumäärää lisätään vähitellen, jotta poikima-aikaan kupissa olisi noin 0,8 kiloa väkirehua (ensikot 0,8- 1 kg), joka riittää kahden maitokilon tuottamiseen. Väkirehun valkuaispitoisuus saisi olla 12-14%.

Tilamme vuohet syövät mm.seuraavia ruoka-aineita: kokonaista kauraa, melassileikettä, hernettä ja rypsiä. Toisinaan myös tiivistettä tai puolitiivistettä. Lisäksi ne saavat erilaisia vihanneksia ja hedelmiä, kerppuja sekä leipää. Korsirehuna käytetään sekä kuivaheinää että säilöheinää. Vuohet osaavat olla hyvinkin ronkeleita, mutta toisaalta ne osaavat nauttia erilaisista herkuista täysin simauksin. Jokainen vuohi tarvitsee korsirehun ja väkirehun lisäksi kivennäistä, suolaa ja vettä.

Kivennäisistä määrällisesti eniten tarvitaan kalsiumia, joka vaikuttaa mm. kasvuun ja maidon muodostukseen. Suurin tarve on poikimisen jälkeen ja kileillä kasvun aikana. Toisiksi tärkein kivennäinen on fosfori, jonka tehtävä elimistössä liittyy keskeisesti myös kasvuun ja tuotantoon. Fosforin puutteessa rehun syöntikyky vähenee, kasvu hidastuu ja maitotuotos kärsii. 

Magnesiumia tarvitaan erityisesti laidunkauden alussa sillä nuoressa laidunruohossa on sellaisia typpiyhdisteitä, jotka lisäävät pötsin ammoniakkipitoisuutta. Tämä puolestaan heikentää mangesiumin hyväksikäyttöä pötsissä. Natriumia eläin tarvitsee jatkuvasti vuodenajasta riippumatta ja vuohi osaa hyvin itse säännöstellä sen tarvetta kun suolakivi on aina tarjolla. 

Karkearehut tulisi pyrkiä jakamaan ennen väkirehuja, jotta pötsin PH pysyisi tasaisena. Käytännössä useilla vuohilla on vapaa karkearehu, joten jakojärjestyksellä ei ole merkitystä.  Vaivattominta on käyttää vapaaruokintaa, jolloin kaikkia rehuja on vapaasti saatavilla. Totuttaminen tähänkin vaatii tosin aikansa sillä kaikenlaisia äkillisiä rehun muutoksia tulee aina välttää. 

Vuohi syö hyvälaatuista heinää reilun kilon päivässä ja se riittää täyttämään aikuisen vuohen ylläpitotarpeen. Kortisesta ja tähkäisesta timoteiheinästä vuohi napsii vaan tähkät ja repii korret kuivikkeiksi alleen. Nuorena kuivattu luonnonheinä on säilörehun ohella maittavinta korsirehua. Hyvälaatuista säilörehua kuttu pystyy syömään noin 4 kiloa päivässä.

Vuohet pitävät melassista ja erilaisista juureksista. Vihanneksissa ja hedelmissä on runsaasti helposti sulavia hiilihydraatteja, mutta ei valkuaista. Vihannekset ja pestävä. Sopivia ovat esim. lanttu, porkkana, punajuuri ja peruna. Niitä voi huoletta antaa päivässä reilun kilon per vuohi. Hedelmistä mieluisia ovat esim. omena, päärynä ja banaani. Myös esim. mangot ja avocadot uppoavat kutun ahnaaseen suuhun siinä missä rusinat ja pähkinätkin.

Lypsykuttu

Normaali Laurilan lypsykutun ruoka-annos sisältää vähintään reilun litran väkirehua. Seoksessa on esim. pari desiä täysrehua tai hernettä, desi melassia ja loput kauraa. Erityisen hyvässä maidossa olevat vuohet saavat lisäksi energialeikettä noin desin verran. Kutuilla on vapaa kuivaheinä jahyvälaatuinen säilörehu. Väkirehut jaetaan aamuin illoin lypsyn yhteydessä. Iltapäivällä kutut saavat lisäksi muutaman palan leipää ja hedelmä/juures seosta sekä mahdollisesti kerppuja. ADE-seleeniliosta lisätään juomaveteen aina maanantaisin. 

Lypsykuttu tarvitsee noin 1,5 litraa vettä voidakseen tuottaa litran maitoa. Pikkuruinen vuohi voi toisin sanoen juoda päivässä lähes kaksikymmentä litraa vettä riippuen lämpötilasta, rehusta ja tuotantovaiheesta. Vaikka vuohi juo paljon, on sen uloste kuivaa papanaa ja virtsaa erittyysuhteessa vähemmän kuin lehmällä. Veden puute vähentää maitotuotosta ja jouduttaa ehtymistä. Toiset vuohet pitävät melassoidusta tai lämpimästä vedestä. Lämmin vesi on pötsin mikrobien kannalta myös parempi kuin jääkylmä. Kuttu ei juo likaista vettä, joten astian puhtaudesta on pidettävä huoli!

Lypsykuttu tarvitsee kivennäisen , jossa kalsiumin ja fosforin suhde on 4.0:1 (esim. Mulli-melli tai Onni). Sama sopii myös kasvaville kileille. Viikkoa ennen laidunkauden alkua se vaihdetaan esim. Laitu-melliin, jossa on korkea magnesiumpitoisuus. Fosforikivennäistä syötetään ennen poikimista tai maitomäärän laskiessa alle 1,5 kiloon/pvä. Fosforikivennäisen syöttämisellä ennen poikimista pitäisi olla poikimahalvausta estävä vaikutus. Kalsiumkivennäistä aletaan joka tapauksessa antaa heti kilistelyn jälkeen.

Vuohissa on niin kutsuttuja neitsytlypsäjiä, jotka alkavat tuottaa maitoa ilman poikimista. Samoin vuohissa esiintyy sellaisia yksilöitä, jotka lypsävät kilistelyn jälkeen useita vuosia putkeen. Kuttu on syytä astuttaa mikäli maitotuotos laskee jyrkästi syksyllä tai se tippuu alle kahteen litraan päivässä. 

Vuohen oksitosiinin tuotanto on nopeampaa kuin lehmällä, joten se on henkisesti ja fyysisesti nopeammin valmis lypsettäväksi kuin lehmä. Myös maidon varastointikyky on lehmää suurempi, joten se voidaan pitää jopa 16 tuntia lypsämättä. Sen sijaan vuohi on tarkka lypsyrutiineista ja osaa pidättää maitoa tehokkaasti ellei ole järjestelyihin tyytyväinen.

Yleensä kutut pitävät lypsämisestä ja seisovat kiltisti paikoillaan tyhjennyksen ajan. Lypsämisen ja ruokinnan tulisi olla melko säännöllistä ja niissä on noudatettava riittävää hygieniaa. Utareet on aina lypsettävä kunnolla tyhjiksi, sillä epätarkka lypsäminen ehdyttää vuohen nopeasti. Vuohi vaatii lypsäjältä yksilöllistä ja hellää käsittelyä.

Puhtaan ja hyvinhoidetun kutun maidossa ei ole mitään outoa sivumakua tai "pukin hajua". Sen sijaan jo muutaman päivän jääkaapissa seisoneen maidon tunnistaa helposti kutunmaidoksi. Meillä ylimääräinen maito pakastetaan mahdollisimman pian odottamaan tulevaa käyttöä. Osasta tehdään juustoa (tai käytetään ruuanlaittoon) ja osa menee mahdollisille orpokaritsoille. 

Vuohenmaidon koostumus

Moni pitää vuohenmaitoa terveysjuomana ja osa sanoo sitä jopa ihme-aineeksi. Meiltä on ostettu maitoa esim. reuman tai atopia-oireiden helpottamiseksi.  Maito poikkeaa joiltakin osin lehmänmaidosta ja se sopii esim. orvoille eläinlapsille (kissat, koirat, kanit, karitsat, varsat jne) paremmin kuiin mikään muu "vieraasta eläimestä" oleva maito tai maitovalmiste.

Vuohenmaidossa on hyvinkin pitkälti samanlainen prosentuaalinen koostumus, mutta vuohenmaidon sokeri, rasva ja valkuainen on erilaisessa muodossa kuin lehmänmaidossa. Kutunmaidossa ei ole glukoosia (niinkuin lehmänmaidossa), vaan ainoastaan galaktoosia. Rasva on pienempinä palloina (= helpommin sulavaa) ja siinä on tyydyttyneitä rasvahappoja enemmän kuin lehmänmaidossa. 

Myös valkuaisaineiden koostumuksessa on selviä eroja, mutta tutkimusten mukaan kivennäisaineissa tai vitamiinipitoisuuksissa erot ovat minimaaliset. Kutunmaidossa on ihmiselle sopivampi kaseiinipitoisuus sekä heravalkuaisen koostumus. Vuohemaidon solu- ja ureamäärä ovat aina suuremmat kuin lehmällä.  sen sijaan rasva- ja valkuaispitoisuudet ovat vuohenmaidossa hieman alhaisemmat.

Lähde: Lypsykutun ruokinta ja hoito 14.6.1996 (Korpela, Nikkilä, Rämö, Vuorisalo)

Tieteellistä tietoa vuohenmaidon lääkinnällisistä vaikutuksista ei ole olemassa, mutta sillä on paljon tyytyväisiä käyttäjiä ympäri maailmaa.

Laurilan asukit

Laurilan tilan vuohet laiduntavat kesällä navetan ympäristössä vapaana, sillä niillä ei ole pienintäkään taipumusta karata omasta kotipihasta. Koirat pitävät meillä huolen siitä, etteivät vuohet tule pihapiiriin syömään kukkapenkkejä tai muita istutuksia. Tilallamme asuu vain pikkurinen katras vuohia, sillä muuten hukumme maitoon :)

Kuttumme saavat vapaasti imettää kilejään noin 6-12 viikkoa. Kilit vierotetaan emistään kun ne muuttavat uusiin koteihin. Tässä vaiheessa pikkuiset syövät maidon ohella sekä väki- että korsirehua hyvin. Kotiin jätetyt kilit saavat imeä emäänsä niin kauan kuin emä siihen suostuu. Kaikki kililtä "ylijäävä" maito lypsetään tarkasti talteen ja huolehditaan siitä että molemmat utareet tyhjenevät säännöllisesti.

Tilallamme on ollut kaiken kaikkiaan neljä täysin erisukuista nupoa siitospukkia. Ensimmäinen pukkimme Vili oli kotoisin Anjalankosken maatalousoppilaitikselta. Toinen pukkimme Vuohiojan Uittomies tuli isolta kuttutilalta Ilmajoelta ja uusin huippusukuinen pukkimme Viikin Fasu on Viikin tutkimustilalta. Fasulla oli ilo ja kunnia astua kaikki kuttumme syksyllä 2006-2010. Uusi pukki on Fallkullasta ja nimeltään Hapsu.

Osallistu mukaansa tempaavaan vuohikeskusteluun osoitteessa: www.vuohet.net